Forum Loading...

Kata on pariteknikoiden listaus ranskalaisilla viivoilla, ”muistilista”. Tämä taitaa tällä hetkellä olla selvästi realistisin tulkinta. Tuleehan siinä sivussa muutama muukin asia: tietynlainen jatkuva liike ja koordinaatioharjoituksenakin käy. Sen ulkoisella muodolla (enbusen) ei alun perinkään ole ollut vahvaa sen sisällön kanssa. Suurin virhe nykyään lienee se, että ei nähdä metsää puuilta eli lähdetään etsimään katan liikkeille bunkaita sen nykyisen suoritustavan mukaan. Tuo pitäisi olla huoneentauluna jokaisella salilla. Nykyisen päämiehemme tiedetään vastanneen tiettyä kataliikettä koskevaan kysymykseen: "Sometimes you just have to look good". Jos tuosta osiosta alkaa repiä tappelullista merkitystä niin tulokset ovat hupaisia. Tehdään one-size-fits-all bunkaita nykyisen voimankäytön ”sääntöjen” mukaisesti vaikka alun perin homma on ollut kovaa treeniä ihan totista mättöä varten. Amen. Tilastot: Lähetetty Aihki — tänään , 13.54

Mites nuo katat? Eikös sen idea ole kuitenkin olla yksi harjoitus muiden muassa ja valmistamassa kamppailijaa oleelliseen (alkuperäinen tarkoitus?), eli taisteluun, itsepuolustukseen tms.? Siis jos onkin tehokas harjoite niin miten siitä on luotu kilpailu. Vai onko kata ollut jo alkujaankin esteettisyyden ja muun vastaavan mallisuorite ja tavoite ihan itsessäänkin? Kata on pariteknikoiden listaus ranskalaisilla viivoilla, ”muistilista”. Sen ulkoisella muodolla (enbusen) ei alun perinkään ole ollut vahvaa sen sisällön kanssa. Kunhan on pistetty yksittäisiä tekniikoita jonoon jotta niitä voi muistella ja sarjaa tehdä pienessä tilassa. Katavaikuttaja Anko Itosun mukaan jokaiseen liikkeeseen löytyy kolme selitystä - eivätkä ne ole kilpailuissa tänä päivänä bunkai osuudessa nähtyjä. Suurin virhe nykyään lienee se, että ei nähdä metsää puuilta eli lähdetään etsimään katan liikkeille bunkaita sen nykyisen suoritustavan mukaan. Ei oteta huomioon edes niin tärkeää perusasiaa kuin uken ja torin mahdollinen kokoero, eroa fyysissä voimassa jne. Tehdään one-size-fits-all bunkaita nykyisen voimankäytön ”sääntöjen” mukaisesti vaikka alun perin homma on ollut kovaa treeniä ihan totista mättöä varten. Tilastot: Lähetetty Lasse J — 31 minuuttia sitten

HARD KUNG FU HALLELUJAH! (Viikko 1) Syksyn harjoittelukausi lähtee siististi käyntiin maanantain Tai Shin Mun -treeneillä. Epistolana Pariliikesarja 2 (matala apina); minulle ensimmäinen kerta. Tämä oli todella kivaa, tosin korkeaan mielialaan voi vaikuttaa pitkä kesätauko myös yleisemminkin. Sopivan akrobaattinen pariharjoitus erilaisille hyökkäyksille ja torjunnoille - ei liian, ei liian vähän. Tätä hierottiin kanssa-apinan kanssa huolella. Pari oli riittävän isokokoinen, voimakas sekä myös teknisesti pätevä, jolloin ei tarvinnut kantaa huolta tai muuten varoa, vaan voitiin keskittyä suorittamiseen ja toistoihin. Kudos! Loppuajasta pääsin irti henkseleistä ja säkkien kimppuun! Kymmenkunta kaikkia peruspotkuja per raaja per tekniikka. Painotus kuitenkin etupotkussa, jonka erilaisia variantteja loppuun vielä tuplat. Treenipäiväkirjan edelliseltä tuotantokaudelta voi löytää loppukesästä muutaman viikon mittaisen ajanjakson, jolloin vasen käsi alkoi oireilla kivuliaasti ja peruuttamattomasti, minkä myötä myös lyöntitreeni loppui silloin merkistä kuin seinään! Tähän kohtaan tultaessa oli summittaisen arvioni mukaan kulunut jo ylivuotinen aika siitä, kun siis viimeksi iskin säkkiä. Nyt pääsin kuitenkin iskemään säkkiä ilman kipuprovokaattiota! Pari kymmentä lyöntisarjaa molemmilta puolilta, eikä tuntoja. Ei edes oikeassa. Voiko imoinen sen iloisempi olla, sen vaan kysyn! Toista kertaa en päässyt viikolla enää tasaselle, ja myös kuulaohjelma antaa odotuttaa itseään. Muista asioist

PROLOGI Ensimmäinen päiväkirja päättyi kesäkuun helkkeeseen. Heinäkuussa kävin Kung Fu -salilla potkimassa säkkiä, sekä kaatuilin ja tein joitakin pyörähdyksiä. Ne tuntuivat sujuvan nyt paljon paremmin kuin aloittaessani jatkaessani niiden parissa useamman kymmenen vuoden tauon jälkeen puolitoista vuotta sitten ( Sotapurren_soutajan Kung Fu -päiväkirja , merkinnät Viikko 8 ja Viikko 9 ). En tiedä mikä auttaisi siihen, että pää ei mene pyörälle; vanhuuttahan ei voi parantaa, vaivat saattaa pystyä. Kävimme Kouvolan Tykkimäellä, ja siellä se tuli huono olo heti ensimmäisessä elämyksessä, ja se jatkui läpi koko kesäpäivän aina sen iltaan asti. (Kung Fu -rolleja voi sentään laittaa pari kolme peräkkäin, ennen kuin päänuppi sekoaa.) Ylösalaisin olevassa talossa on lattia, joka on kalteva kahteen suuntaan, eikä minun tasapainokaluni pystynyt hyväksymään kokemaansa. Auttaako sen rasittaminen, vai ainoastaan pahentaa tilannetta? Kesän kuluessa pitkään vaivannut vasen käsi on parantanut miltei kokonaan. En tosin kesällä ole juuri nostanut kuulaa, lähinnä vain omaa painoani, ja siten käsi on saanut levätä. Outo juttu on se, etten osaa selittää kohentumista - varsinkaan näin kokonaisvaltaista. En näet ole tehnyt fysioterapiaakaan ensimmäisen päiväkirjan päättymisen jälkeen. Kuulavoimailutauolle ei pidä vielä tässä kohtaa antaa liian suurta merkitystä, sillä myös edellisen päiväkirjan aikana minulla oli merkittäviä treenittömiä jaksoja, joissa käytin kättä tismalleen samalla viisiin kuin

VAIN DOKUMENTOITU ON TODELLISTA Vain dokumentoitu on todellista, sanotaan. Vai sanotaanko? No nyt ainakin minä kirjoitin tuohon sillä lailla. Se ainakin on todellista - on, koska tuossa se seisoo! Sotapurren_soutajan Kung Fu-päiväkirjan alkuperäinen tarkoitus oli dokumentoida elämänmuutosta ja Kung Fun harrastamista sen verran matkaa, että pääsen asian kanssa riittävästi eteenpäin. Jos mitään omakohtaista epäilystä ilmenisi, niin dokumentointi todellistaisi ponnistelut - ja juuri siksi päiväkirjan soisi myös olla täynnä onnistumisia! Minun viikkomerkintäni täyttyivät ensimmäisen puolen vuoden kuluttua kuitenkin treenivammojen tahrimista virkkeistä, vaikka niissä olisi pitänyt kukkia apinanyrkkeilyn auvo. Kaikesta huolimatta havahduin jo varhain siihen, kuinka kiistattomia dokumentoinnin hyödyt ovat. Ylösmerkintä alentaa kynnystä jumpata, koska se rakentaa myönteisiä kannustimia ja litistää kielteisiä. Ilmeisistä esimerkeistä käyvät etukäteinen päivä- ja viikkorytmitys, toteutumisen ja kehittymisen seuranta, sekä julkinen vastaaminen omiin ja muiden odotuksiin (eivät esimerkit tähän lopu, jätän kuitenkin tilaa aloittavien ylöskirjaajien omille oivalluksille). Lisäksi kirjoittamiselle voidaan ajatella myös muunlaisia merkityksiä. Päiväkirjaprojektin aikana perehdyin laajaan teoria- ja tekniikka-aineistoon niin foorumikirjoituksina, YouTube-videoina, linkkisisältöinä, kuin myös painettuina kirjoina. Panostuksen hyöty olisi jäänyt merkittävästi ohuemmaksi, ellen olisi pystynyt kä

En ota kantaa muuta kuin oman lajin wadon, näkökulmasta. Kyseisen lajin yhteydessä voitanee ajatella soolokatan merkityksen olevan lähinnä kehon käytön mekaniikasta, kamppailullisen osuuden ollessa melko vähäinen/olematon. Kamppailullinen puoli ilmenee sitten parikatojen eli esim kihon kumite mukana, ollen kuitenkin myös näissä enemmälti teoriapohjainen. Ei siis suoraan tekniikka vaan periaate. Moderniin budoon, jota myös wado edustaa, kuuluu vahvasti toki myös esterttisyys, enkä tarkoita kilpailun näkökulmasta vaan nimenomaan budon näkökulmasta. Toki, halutessaan jokainen on vapaa tulkitsemaan myös wadon soolokatoja vaikkapa sitten itsepuolustuksen/kamppailun näkökulmasta ja jos siitä saa kaivettua lajille ominaisen suoritteen, niin sekin on ihan ok. Toki helpompi on näitä kamppailuun tai itsepuolustustukseen soveltuvia harjoitteita kaivaa sitten lajin erinäisistä parikata harjoitteista. Tilastot: Lähetetty temmi — silmänräpäys sitten

Mites nuo katat? Eikös sen idea ole kuitenkin olla yksi harjoitus muiden muassa ja valmistamassa kamppailijaa oleelliseen (alkuperäinen tarkoitus?), eli taisteluun, itsepuolustukseen tms.? Siis jos onkin tehokas harjoite niin miten siitä on luotu kilpailu. Vai onko kata ollut jo alkujaankin esteettisyyden ja muun vastaavan mallisuorite ja tavoite ihan itsessäänkin? Tilastot: Lähetetty tapsaattori — 35 minuuttia sitten

Kulttuuri, yhteiskunta, ihmisten tavat, liikuntakulttuuri, liikuntapolitiikka, harjoitteluympäristöt ja ihan yksittäiset ihmiset vaikuttavat väistämättä siihen, millaiseksi jonkin lajin harjoittelu eri aikoina ja eri paikoissa muodostuu. Karaten kohdalla tämä tarkoittanee, että lajin leviämisestä Japaniin ja sen ulkopuolelle tehtiin aikanaan ihan tietoisia ratkaisuja. Kun lajia haluttiin levittää laajemmalle, se vietiin väistämättä uusiin kulttuureihin, uusiin organisaatioihin ja uudenlaisiin harjoitteluympäristöihin. Ja siinä vaiheessa tapahtuu väistämättä jotain. Ei välttämättä lajin ydinsisällössä, mutta sen ympärillä olevassa toimintakulttuurissa. Harjoituspaikat muuttuvat. Opetusjärjestelmät muuttuvat. Ihmiset muuttuvat. Harjoittelijoiden tavoitteet muuttuvat. Yhteiskunta muuttuu. Myös se, millaisia asioita ihmiset pitävät mielekkäinä ja millä tavalla he haluavat käyttää vapaa-aikaansa, muuttuu. Onko ”karaten” kohdalla alun perinkään ollut tarkoitus säilöä juuri sitä koko lajikulttuuria muuttumattomana samalla tavalla kuin esimerkiksi vaikkapa joidenkin perimyslinjakoulukuntien kohdalla voidaan ajatella tapahtuvan. Karate termin alle mahtuu lukematon määrä tyylejä, koulukuntia, opettajia ja historiallisia kehityslinjoja. Joidenkin koulukuntien kohdalla on varmasti hyvinkin perusteltua ajatella, että tietyn historiallisen kokonaisuuden mahdollisimman tarkka säilyttäminen on olennainen osa niiden identiteettiä. Mutta jos puhutaan karatesta yleisellä tasolla, onko sen histo

Monet pitävät "perinnelajien" harjoittelemista perinteen ylläpitämisenä sellaisenaan. Ongelmana on, että tuo jättää ison osan perinteestä pois. Karaten kohdalla (ja luultavasti monen muun itämaisen lajin kohdalla) kokonainen osa jätetään pois, se sotaisa, tappelullinen tai järjestystä vähintäin puoliväkivaltaisesti ylläpitävä osa, johon koko laji ja miksi se yleensä syntyi perustuu. Muistan hyvin kun ensimmäisen kerran n. 55 v sitten aloitin Karaten niin englantilaiset valmentajat (olivat muuten hyviä) koko ajan muistuttivat, että "Karate is a martial art". Jos tuo osa jätetään pois opetuksesta ja harjoittelusta niin lopputulos on vähintäinkin jotain muuta kuin kyseinen laji. Ymmärtääkseni jokainen nykyään jonkin tyylisuunnan perustajana tunnettu mestari kehitti lajia omaan suuntaansa ja omien mieltymystensä - ja kykyjensä- mukaisesti. Tuntuisi vähintäinkin omituiselta jos sitten jumahdettaisiin tyylisuunnan alkutilaan ottamatta mitään uutta mukaan. Tietokatkot matkan varrella ovat monen tyylisuunnan kohdalla sitten ihan ikioma ongelmansa, katan tekeminen tietämättä mitä tekee on jo hyvin lähellä satubalettia, sen tekeminen tavalla, joka ei millään lailla tue bunkaita on lähisukulainen. Meilläkin taitaa olla muutamakin liike katoissa, joista ei oikein varmasti tiedetä mistä on kyse, suurimmalla osalla on järkevä bunkai, joskin joitakin epäilyttäviäkin löytyy. Matka Okinawalta on pitkä ja monimutkainen ja matkalla saattaa olla muutama ego, joiden läpi asiat eivät aina liiku, j

Ehkä tuota suhdetta voisi varovasti verrata eksegetiikan tai dogmatiikan ja käytännön uskonnon harjoittamisen suhteeseen. Oppien ja niiden tekstilähteiden tutkimukseen on olemassa tieteenalansa, mutta käytännön tasolla etusijalla ovat oman viiteryhmän perinteet, joihin liittyy mahdollisesti sellaisia väitteitä (enkä tarkoita nyt kosmologisia tai luonnontieteellisiä väitteitä), jotka voitaisiin mainittujen tutkimusalojen kautta kyseenalaistaa. Tätä vertausta tosin haittaa se, että papeilta ja uskonnonopettajilta vaaditaan teologian opintoja, mutta lienee silti aika harvinaista ajatella, että tutkimus olisi se ensisijainen juttu ja että tärkein uskonnon harjoittamisen muoto olisi seurata teologisia aikakausjulkaisuja. Ja jos kovasti haluaa kehitellä ja on pettynyt liiton toimintaan, mikään ei estä oman lajin perustamista (esim. Martti Luther). Tilastot: Lähetetty Antti — tänään , 09.51

Liikuntatiede on myös karatesta aika kaukana oleva tieteenala. Urheilussa toki keskeinen, mutta karaten osalta se ei juurikaan syvennä ymmärrystä opetustavoista tai tavoitteista. Eri alue. Pintatasolla pieniä yhdenmukaisuuksia on, mutta yhtään syvemmälle mennessä kyse on muusta, etenkin nykyaikana. Minua kiinnostaisi tämän kirjoitelman avaus, jos Jussi jaksaa kirjoitella. Millä tavalla/miksi karate on kaukana liikuntatieteestä? Millä tavalla eri alue? Olen samaa mieltä ja eri mieltä (eri tradition näkökulmasta toki), ja riippuen mitä näillä sanoilla tässä kontekstissa tarkoitetaan. Johtuen myös jonkin tasoisesta sisäisestä väännöstä aiheeseen liittyen, jonka vuoksi asian avaus kiinnostaisi minua ihan aidosti (eikä vääntämisen ilosta). Tilastot: Lähetetty KungFuMiäs — 21 minuuttia sitten

@Pyge , Kirjoittaisitko vähän tarkempia perusteluja sille, mistä olet eri mieltä Jussi Häkkisen kanssa? Näin karatemaailman ulkopuolisena on mahdotonta arvioida tätä keskusteluj ilman yksityiskohtaisempia avaamisia Tilastot: Lähetetty Mika — tänään , 07.39